Teema
Yhdistys
Kanta-Helsingin Reserviupseerit ry:n säännöt. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki.
HUOM
Uudet säännöt hyväksyttiin kevätkokouksessa 2026, ja ne tulevat tälle sivulle.
1 § Yhdistyksen nimi on Kanta-Helsingin Reserviupseerit ry, josta näissä säännöissä myöhemmin käytetään sanaa yhdistys ja sen kotipaikka on Helsinki.
2 § Yhdistys on Suomen Reserviupseeriliitto – Finlands Reservofficersförbund ry:n jäsenyhdistys.
3 § Yhdistyksen tarkoituksena on toimia Suomen itsenäisyyden perusarvojen turvaamiseksi sekä olla jäsentensä aatteellisena ja toiminnallisena yhdyssiteenä edistäen suomalaisen yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamista, kokonaismaanpuolustusta, isänmaallisuutta ja kansalaisten turvallisuuden ja hyvinvoinnin lisäämistä pyrkien samalla parantamaan vapaaehtoisen maanpuolustuksen asemaa sekä kehittämällä maanpuolustustahtoa ja -kykyä sekä kehittämällä reserviupseerihenkeä.
4 § Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää
Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi harjoittaa sellaista taloudellista toimintaa, joka muutoin välittömästi liittyy sen tarkoituksen toteuttamiseen taikka jota on pidettävä taloudellisesti vähäarvoisena.
Yhdistys on oikeutettu ottamaan vastaan jälkisäädöksiä ja lahjoituksia sekä omistamaan kiinteätä ja irtainta omaisuutta.
Yhdistys toimii yhteistyössä alueensa muiden maanpuolustusjärjestöjen, -yhdistysten ja viranomaisten, erityisesti puolustusvoimien kanssa.
Yhdistys ei osallistu puoluepoliittiseen toimintaan.
5 § Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi päästä Suomessa upseerikoulutuksen saanut henkilö, jonka yhdistyksen hallitus jäseneksi hyväksyy.
6 § Varsinaiset jäsenet maksavat yhdistykselle kultakin toimintavuodelta jäsenmaksun, jonka suuruuden yhdistyksen syyskokous vahvistaa.
7 § Yhdistyksen kokous voi yhdistyksen hallituksen esityksestä kutsua yhdistyksen kunniapuheenjohtajaksi tai kunniajäseneksi yhdistyksen tarkoitusperiä huomattavalla tavalla edistäneen henkilön.
Kunniapuheenjohtajaksi voidaan kutsua vain yhdistyksen puheenjohtajana aikaisemmin toiminut henkilö. Kunniapuheenjohtajana voi olla ainoastaan yksi henkilö kerrallaan. Kunniajäseniä voi olla yhtäaikaisesti korkeintaan viisi (5).
Kunniapuheenjohtajalla ja kunniajäsenellä ei ole jäsenmaksuvelvollisuutta.
Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät.
8 § Jäsenen, joka on laiminlyönyt velvollisuutensa yhdistystä kohtaan, toiminut yhdistyksen tarkoitusperien vastaisesti tai käyttäytynyt upseerin arvolle sopimattomalla tavalla tai menettänyt upseeriarvonsa, voi hallitus erottaa yhdistyksestä kokonaan tai määräajaksi.
Yhdistys voi katsoa jäsenen eronneeksi yhdistyksestä hallituksen päätöksellä, jos tämä ei ole maksanut jäsenmaksuaan kunkin kalenterivuoden loppuun mennessä.
Jäsen voi erota yhdistyksestä yhdistyslain säännösten mukaisesti.
9 § Yhdistyksen toimielimet ovat yhdistyksen kokous ja yhdistyksen hallitus.
10 § Yhdistyksellä on toimintavuosittain kaksi varsinaista kokousta: syyskokous, joka pidetään viimeistään marraskuun 30 päivänä ja kevätkokous, joka pidetään viimeistään toukokuun 15 päivänä. Kokouspaikan ja -ajan määrää yhdistyksen hallitus.
Ylimääräinen yhdistyksen kokous voidaan pitää milloin yhdistyksen kokous niin päättää, hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai milloin kymmenesosa (1/10) yhdistyksen jäsenistä sitä hallitukselta määrätyn asian käsittelemistä varten kirjallisesti pyytää. Kokous on pidettävä 30 päivän kuluessa siitä, kun vaatimus on yhdistyksen hallitukselle saapunut.
Kutsu yhdistyksen kokoukseen toimitetaan jäsenille sähköpostitse, kirjeitse tai ilmoittamalla yhdistyksen kokouksen määräämässä sanomalehdessä tai jäsenille jaettavassa muussa lehdessä vähintään neljätoista (14) päivää ennen kokousta.
11 § Yhdistyksen kokouksessa tulee päätökseksi se mielipide, jota on kannattanut yli puolet äänestyksessä annetuista äänistä, jollei näissä säännöissä toisin määrätä. Äänten ollessa tasan ratkaistaan vaali arvalla, mutta muissa asioissa voittaa se mielipide, jota kokouksen puheenjohtaja ilmoittaa kannattavansa.
Yhdistyksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan vaalissa tulee valituksi se henkilö, jota on kannattanut yli puolet vaalissa annetuista äänistä. Mikäli ensimmäisellä äänestyskierroksella kukaan ehdokkaista ei saa tarvittavaa enemmistöä, seuraavalle vaalikierrokselle pääsee kaksi eniten ääniä saanutta ehdokasta. Äänten ollessa tasan ratkaistaan vaali arvalla.
Yhdistyksen kaikilla jäsenillä on äänioikeus.
12 § Yhdistyksen syyskokouksessa
13 § Yhdistyksen kevätkokouksessa:
14 § Hallitus toimii yhdistyksen lakimääräisenä edustajana. Siihen kuuluu puheenjohtaja ja 1-2 varapuheenjohtajaa sekä vähintään viisi (5) ja enintään viisitoista (15) muuta jäsentä.
Hallitus voi asettaa tarpeellisiksi katsomiaan toimikuntia ja työryhmiä.
15 § Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai tämän estyneenä ollessa varapuheenjohtajan kutsusta ja on päätösvaltainen, kun vähintään puolet (1/2) hallituksen jäsenistä on läsnä ja näistä yksi (1) on puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja.
Hallituksen kokoukseen voidaan osallistua hallituksen niin päättäessä myös tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla kokouksen aikana.
Kokouksesta on ilmoitettava hallituksen jäsenille vähintään kolme (3) päivää ennen kokousta.
Hallituksen kokouksessa tulee päätökseksi se mielipide, jota on kannattanut yli puolet äänestyksessä annetuista äänistä. Äänten ollessa tasan vaali ratkaistaan arvalla, mutta muissa asioissa voittaa se mielipide, johon kokouksen puheenjohtaja on yhtynyt.
16 § Hallitus huolehtii yhdistyksen toiminnasta ja sen tulee siinä tarkoituksessa muun muassa
17 § Yhdistyksen toiminta- ja tilivuosi on kalenterivuosi
Tilinpäätöksen tulee olla valmiina viimeistään helmikuun 15. päivänä jätettäväksi toiminnantarkastajalle, jonka tulee antaa tarkastuskertomuksensa hallitukselle viimeistään helmikuun loppuun mennessä.
18 § Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja, kaksi yhdessä tai joku heistä yhdessä sellaisen luottamus- tai toimihenkilön kanssa, jonka hallitus on siihen määrännyt.
19 § Päätöksiin, jotka tarkoittavat näiden sääntöjen muuttamista, vaaditaan vähintään kolmen neljäsosaa (3/4) yhdistyksen kokouksessa annetuista äänistä.
Suomen Reserviupseeriliiton liittohallitukselle on annettava tilaisuus lausunnon antamiseen sääntömuutosehdotuksesta.
20 § Yhdistyksen purkamista koskeva päätös on tehtävä kahdessa peräkkäisessä yhdistyksen kokouksessa, joiden välillä on vähintään kolmekymmentä (30) päivää.
Päätös astuu voimaan, jos molemmissa kokouksissa purkamista on kannattanut vähintään kolme neljäsosaa (3/4) kaikista äänestyksessä annetuista äänistä.
21 § Jos yhdistys on päätetty purkaa tai se lakkautetaan, luovutetaan sen omaisuus sellaiselle rekisteröidylle säätiölle, jonka tarkoitus on vastaava kuin yhdistyksellä. Mikäli tällaista säätiötä ei ole olemassa yhdistyksen purkamis- tai lakkauttamishetkellä, luovutetaan sen omaisuus edellä mainitunlaiselle säätiölle, joka perustetaan vuoden kuluessa yhdistyksen purkamisesta tai lakkauttamisesta. Omaisuus voidaan luovuttaa myös toiselle Suomen Reserviupseeriliiton jäsenyhdistykselle tai sellaiselle rekisteröidylle yhdistykselle, jonka tarkoituksena on kokonaismaanpuolustuksen edistäminen.